Siirry sisältöön

Kampela- ja piikkikampelapoikasten esiintymistä kartoitettiin VELMU- ja MARMONI-projekteissa vuosina 2010-2014 yhteensä 103 tutkimusalalla Suomen lounaisrannikolla.

Kartoitusaineistoa on käytetty Itämeren tilaa kuvaavan indikaattorin kehitystyössä sekä selvitettäessä kalojen tärkeitä rannikkohabitaatteja. Aineisto sopii taustatiedoksi rannikkoalueiden suunnitteluun.
Aineiston jaellaan karttatasoina (WMS) rajapintapalvelun kautta. Aineiston katseluun suositellaan käytettävän paikkatieto-ohjelmistoa (esim. QGis).

Menetelmäkuvaus:
Kampela- ja piikkikampelapoikasten esiintymistä kartoitettiin VELMU- ja MARMONI-projekteissa 2010-2014 Suomen lounaisrannikolla yhteensä 103 tutkimusalalla. Tutkimusaloiksi valittiin pääasiassa hiekkapohjaisia ranta-alueita, mutta myös sorapohjilta kerättiin näytteitä. Kartoituksia tehtiin sekä keväisin (talvehtineet 1+ juveniilit) että syksyisin (kesänvanhat 0+ poikaset). Kartoitusmenetelmänä käytettiin pääasiassa rantaan vedettävää, pohjassa kulkevaa poikasnuottaa. Vuonna 2010 kokeiltiin kaikilla aloilla myös työntöhaavia (pushnet). Sivusaaliina saatiin tietoja myös mm. särkikalojen, tokkojen ja piikkikalojen poikasvaiheiden esiintymisestä.

Aineistosta vastaava taho

Luonnonvarakeskus

Aineiston päivitys

Aineiston ajallinen kattavuus 01.01.2009 - 31.12.2014

Data ja resurssit

Aineiston metatiedot

Metatiedoista vastaa:

luke.fi

Metatiedot päivitetty 9.10.2024

Alkuperäinen metatiedon lähde

Aineiston tyyppi: dataset