Siirry sisältöön

Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet (EMMA)

Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet (EMMA) -paikkatietoaineistossa esitellään Suomen rannikon ekologisesti arvokkaat alueet riippumatta niiden nykyisestä suojelutasosta. Paikkatietoaineisto perustuu pääosin Velmun keräämään tietoon vesikasveista, makrolevistä, selkärangattomista eläimistä, Itämeren luontotyypeistä, geologiasta sekä kalojen lisääntymisalueista. On kuitenkin tärkeä muistaa, että luontoarvot eivät välttämättä rajoitu EMMA-rajausten sisäpuolelle, ja voivat jatkua rajausten ulkopuolelle. Tämä on erityisen tärkeä pitää mielessä, jos paikkatietoaineistoa käytetään suunnittelumielessä. Työtä rahoittivat erityisesti ympäristöministeriö sekä Merialuesuunnittelun koordinaatio. Merialuesuunnittelun lähtötiedot- ja koordinaatiohanketta on rahoittanut Euroopan meri- ja kalatalousrahasto vuosina 2017-2021. Lisätietoja EMMA-työstä löytyy työssä tuotetusta raportista: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/312221.

Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).

***

Ecologically significant marine underwater areas in Finland (EMMA)

The Ecologically significant marine underwater areas in Finland (EMMA) data presents the Finnish coast’s ecologically significant areas regardless of the areas’ current level of protection. The spatial dataset is mainly based on data about aquatic plants, macroalgae, invertebrates, Baltic Sea coastal habitats, geology, and breeding areas for fish, collected within Velmu. It is important to keep in mind, however, that the underwater natural values might not be restricted inside the EMMA boundaries, and may continue outside of those. This is especially important, if the data are used with regional planning in mind. This work was funded by the Ministry of the Environment and the Maritime spatial planning coordination group, the latter which has received funding from the European Maritime and Fisheries Fund for the period 2017-2021. More information is available in the report produced in the EMMA-project: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/312221.

This Syke’s dataset can be used according to open data license (CC BY 4.0).

***

Ekologiskt betydelsefulla marina undervattensmiljöer i Finland (EMMA)

I Ekologiskt betydelsefulla marina undervattensmiljöer i Finland (EMMA) -geodatamaterialet presenteras den finska kustens ekologiskt betydelsefulla områden oberoende av områdenas nuvarande naturskyddsstatus. Geodatamaterialet baserar sig främst på Velmu:s data om vattenväxter, makroalger, ryggradslösa djur, Östersjöns naturtyper, geologi och fortplantningsområden för fisk. Det är dock viktigt att observera, att naturvärdena inte nödvändigtvis begränsas innanför EMMA-områdena och kan fortsätta utanför dessa. Detta är speciellt viktigt att komma ihåg ifall dessa data används i områdesplaneringssyfte. Arbetet finansierades speciellt av miljöministeriet och havsplaneringens koordinationsgrupp, som finansierats av Europeiska havs- och fiskerifonden för perioden 2017-2021. Mera information om EMMA-arbetet kan hittas i rapporten som producerats inom projektet: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/312221.

Dessa Syke:s data kan användas i enlighet med öppen datalicens (CC BY 4.0).

Käyttötarkoitus:
Aineisto on ensisijaisesti tuotettu merialuesuunnittelua varten, mutta sitä voi hyödyntää myös muussa aluesuunnittelussa. / The data was first and foremost produced for national maritime spatial planning purposes, but it can also be utilised for other regional planning. / Materialet producerades främst för den nationella havsplaneringens bruk, men kan även nyttjas för annan regional planering.

Aineistosta vastaava taho

Suomen ympäristökeskus
syke.velmudata@syke.fi

Aineiston päivitys

Aineistoa on päivitetty viimeksi 12.5.2020

Aineiston historiatiedot

Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet (EMMA) -paikkatietoaineisto sisältää 87 polygonia kuvaten Suomen rannikon ekologisia arvoalueita. EMMA-työ on Velmun alaisuudessa toteutettu, Suomen merialuesuunnittelijoille räätälöity tilaustyö. Työtä rahoittivat erityisesti ympäristöministeriö sekä Merialuesuunnittelun koordinaatioryhmä, jota on rahoittanut Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (2017-2021). Aluerajaukset perustuvat muun muassa Velmun keräämään kartoitustietoon (sukellukset, videoinnit ja pohjaeläinnäytteenotot) vuosilta 2004-2018, Ahvenanmaan merialueen vesikasvillisuusaineistoon vuosilta 2002-2018 (Åbo Akademi, Husön biologinen asema), Velmussa tehtyihin lajien ja vedenalaisten luontotyyppien levinneisyysmalleihin, ympäristömuuttuja-aineistoihin (ml. syvyys, suolapitoisuus, avoimuus), uhanalaisten lajien esiintymät (LajiGIS / HERTTA Eliölajit), pohjaeläinhavaintoihin POHJE-tietokannasta, GTK:n merigeologisiin aineostoihin (ml. EMODnet Geology), Zonation-analyyseihin (Virtanen ym. 2018) ja muihin julkaisuihin, jotka kuvaavat alueen merkitystä lajiryhmille. EMMAksi voidaan tunnistaa alue, joka täyttää vähintään yhden seuraavista kriteereistä: Ainutlaatuisuus, harvinaisuus tai huomattava edustavuus, Erityinen tärkeys lajin elinkierrossa, Tärkeys uhanalaiselle tai taantuvalle lajille tai luontotyypille, Herkkyys tai hidas palautumiskyky, Biologinen monimuotoisuus tai Luonnontilaisuus. Alueiden ekologinen merkittävyys on arvioitu suhteessa merialueen luontoarvoihin, eikä paikallistason, esim. kuntatason merkittävyyttä ole käytetty rajausperusteena. EMMA-kuvauksia on tehty vain alueista, joilta on saatavilla riittävästi tietoa. Kaikkia tarkasteltavana olevia alueita verrattiin toisiinsa ja niihin sovellettiin systemaattisesti samoja kriteerien tulkintoja. Aineiston kentät ovat Alue (EMMA-alueen nimi), Aluekoodi (EMMA-alueen uniikki tunniste), Avainsanat (avainsanat kuvaavat alueen valintaperusteita) ja Maakunta (maakunta tai alue, jolla EMMA-alue sijaitsee). EMMA-paikkatietoaineiston laadintaan ja sen tausta-aineistojen keruuseen osallistuivat ensisijaisesti Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus, Ympäristöministeriö, Geologian tutkimuskeskus, Luonnonvarakeskus, Åbo Akademi sekä rannikon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (KAS-ELY, UUD-ELY, VAR-ELY, EPO-ELY ja POP-ELY). Työstövaiheen työpajoihin osallistui kymmeniä Velmu-ohjelman ulkopuolisia sidosryhmien edustajia ja meriluonnon asiantuntijoita ja maakuntaliittojen suunnittelijoita. EMMA-rajausten paikkatietotason sekä aluekuvausten omistajuus kuuluu Merialuesuunnittelun koordinaation lisäksi EMMA-raportin koostaneille tahoille, eli Syke:lle ja Metsähallitukselle, sekä muille raportin laatimiseen osallistuneille Velmu-partnereille, ja niillä on täysi oikeus käyttää ja edelleen työstää aineistoa katsomallaan tavalla, sekä jakaa EMMA-paikkatietotasoa sitä pyytäville. Lisätietoja: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/312221. *** The Ecologically significant underwater marine areas in Finland (EMMA) spatial dataset contains 87 polygons presenting the ecologically valuable underwater areas of the Finnish coast. EMMA was produced under Velmu and was ordered by and custom-made for the Finnish maritime spatial planners. The work was funded by the Ministry of the Environment and the Maritime spatial planning coordination group, which has received funding from the European Maritime and Fisheries Fund (2017-2021). The area delimitations are based on, among others, data collected within the Velmu (dives, videos, and benthos samples) from the years 2004–2018, aquatic vegetation data from the Åland Islands’ marine area from the years 2002–2018 (Åbo Akademi University, Husö biological station), species and underwater natural habitats distribution models created within Velmu, environmental variable data (incl. depth, salinity, exposure), occurrences of endangered species (LajiGIS / HERTTA Eliölajit), benthos observations (POHJE database), marine geological data (incl. EMODnet Geology) from the Geological Survey of Finland, Zonation analyses (Virtanen et al. 2018), and other publications that describe the significance of an area for different species groups. An area could be recognized as an EMMA-area, if it fulfilled at least one of the following criteria: Uniqueness or rarity, Special importance for life history stages of species, Importance for threatened, endangered or declining species and/or habitats, Vulnerability, fragility, sensitivity, or slow recovery, Biological diversity, or Naturalness. The ecological significance of the areas was assessed in relation to the natural values of the entire marine area. The significance at local level, e.g. municipal level, was not considered. EMMA descriptions were only made for areas from which sufficient data was available. All the areas were compared to one another, and the same interpretations of the criteria were systematically applied to all the areas. The fields of the data are Alue (“Area”; the name of the EMMA area), Aluekoodi (“Area code”; the unique identifier of the EMMA area), Avainsanat (“Keywords”; the keywords reflect the selection criteria of the EMMA area), and Maakunta (“Region”; the region or area where the EMMA area is located). The Finnish Environment Institute, Metsähallitus, the Ministry of the Environment, the Geological Survey of Finland, the Natural Resources Institute Finland, Åbo Akademi University, and the coastal Centres for Economic Development, Transport and the Environment (the ELY Centres of Southeast Finland, Uusimaa, Southwest Finland, South Ostrobothnia, and North Ostrobothnia) were primarily involved in compiling the EMMA spatial dataset and its background data. Dozens of stakeholder representatives outside the Velmu program and marine environmental experts and regional planners participated in the workshops. In addition to the Maritime spatial planning coordination group, the ownership of the EMMA area delimitations within the spatial data later, as well as the EMMA area descriptions, belong to the parties that compiled the EMMA report, i.e. Syke and Metsähallitus, and the other Velmu partners involved in compiling the report. The owners have the full right to use and further process the data as they see fit, and to distribute the spatial data layer to those who request it. For more information: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/312221. *** Ekologiskt betydelsefulla marina undervattensmiljöer i Finland (EMMA) -geodatamaterialet innehåller 87 polygoner som beskriver den finska kustens ekologiskt värdefulla marina områden. EMMA är ett beställningsjobb skräddarsytt för Finlands havsplanerare, som producerats under Velmu. Arbetet finansierades särskilt av miljöministeriet, och havsplaneringens koordinationsgrupp som blivit finansierad av Europeiska havs- och fiskerifonden (2017-2021). Områdesavgränsningarna baserar sig på bland annat Velmu:s karteringsdata (dykningar, drop-videon och bottenfaunaprovtagningar) från åren 2004–2018, undervattensväxtlighetsdata från Ålands havsområde från åren 2002–2018 (Åbo Akademi, Husö biologiska station), Velmu:s utbredningsmodeller för arter och naturtyper, miljövariabelsdata (inkl. djup, salthalt, exponering), förekomsten av hotade arter (LajiGIS / HERTTA Eliölajit), bottenfaunaobservationer från POHJE-databasen, Geologiska forskningscentralens maringeologiska data (inkl. EMODnet Geology), Zonation-analyser (Virtanen m.fl. 2018) och andra publikationer som beskriver områdets betydelse för olika artgrupper. Ett område kunde klassas som ett EMMA-område, ifall det uppfyllde minst ett av följande kriterium: Unika områden, Livshistoriskt viktiga områden, Område för hotade eller nedgående arter eller naturtyper, Sårbarhet och/eller långsam återhämtningsförmåga, Biologisk mångfald eller Naturlighet. Områdenas ekologiska betydelse uppskattades i förhållande till havsområdets naturvärden, och den lokala nivåns, t.ex. den kommunala nivåns betydelse beaktades inte vid områdesavgränsningarna. EMMA-beskrivningar gjordes endast för områden från vilka det fanns tillräckligt med information. Samtliga behandlade områden jämfördes sinsemellan och samma tolkning av kriterierna tillämpades systematiskt för dessa. Materialets olika fält är Alue (”Område”; EMMA-områdets namn), Aluekoodi (”Områdeskod”; EMMA-områdets unika id), Avainsanat (”Nyckelord”; nyckelorden reflekterar urvalskriterierna) och Maakunta (”Landskap”; landskap eller område där EMMA-området befinner sig). Finlands miljöcentral, Forststyrelsen, Miljöministeriet, Geologiska forskningscentralen, Naturresursinstitutet, Åbo Akademi samt kustens Närings-, trafik- och miljöcentraler (NTM-centralerna i Sydöstra Finland, Nyland, Egentliga Finland, Södra Österbotten och Norra Österbotten) var främst involverade i sammanställningen av EMMA-geodatamaterialet och vid insamlingen av dess bakgrundsdata. I arbetsskedets workshoppar deltog tiotals representanter från intressentgrupper, havsmiljöexperter och regionala planerare utan anknytning till Velmu. Förutom havsplaneringskoordinationsgruppen, tillhör äganderätten av EMMA-kartlagrets områdesavgränsningar samt EMMA-områdesbeskrivningarna de parter som sammanställt EMMA-rapporten, dvs. Syke och Forststyrelsen, och de andra Velmu-partners som varit involverade i sammanställningen av rapporten. Ägarna har full rätt att använda och vidare bearbeta materialet som de ser lämpligt, och att distribuera EMMA-kartlagret till de som begär det. Ytterligare information: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/312221.

Data ja resurssit

Aineiston metatiedot

Metatiedoista vastaa:

Suomen ympäristökeskus
syke.velmudata@syke.fi

Metatiedot päivitetty 23.1.2024

Alkuperäinen metatiedon lähde

Aineiston tyyppi: dataset