8. VMI:n pysyvien koealojen puusto- ja kasvillisuusaineisto

## Tiivistelmä
8. VMI:n n. 3000 pysyvällä koealalla inventoitiin kasvillisuus, puusto ja kasvupaikkatunnukset 1. kerran vuosina 1985-1986 ja 2. kerran vuonna 1995. Lisäksi vuonna 1990 inventoitiin puusto ja kasvupaikkatunnukset.

## Menetelmäkuvaus
Valtakunnan metsien 8. inventoinnin yhteydessä vuosina 1985-1986 perustettiin metsäluonnon ja ympäristön tilan seurantaa varten noin 3000 pysyvää koealaa. Koealat on sijoitettu koko maan kattavaan inventointilohkojen verkostoon. Lohkojen etäisyydet toisistaan ovat Etelä-Suomessa sekä etelä-pohjoissuunnassa että itä-länsisuunnassa 16 km. Pohjois-Suomessa etäisyydet ovat etelä-pohjoissuunnassa 24 km ja itä-länsisuunnassa 32 km. Kullakin lohkolla on etelä-pohjoissuuntainen koealaryväs, joka käsittää Etelä-Suomessa 4 koealaa 400 metrin välein ja Pohjois-Suomessa 3 koealaa 600 metrin välein.

Valtakunnan metsien inventointien tiedonkeruu ja pinta-alojen arviointi perustuu kunkin metsätalouden maalle sijoittuvan koealan jakamiseen metsikkökuvioihin. Kuviointi muodostetaan kasvupaikan ja puuston ominaisuuksien perusteella. Metsikkökuvio on kasvupaikkatekijöiden ja puuston sekä metsässä tehtyjen ja tarvittavien hakkuu- ja hoitotoimien suhteen homogeeninen metsäalue.

Inventoinnissa käytetty kolmen aarin suuruinen pysyvä ympyräkoeala (säde 9,77 m) voi jakaantua useampaan VMI-kuvioon. Esimerkiksi jos osa koealasta kuuluu eri maaluokkaan, kasvupaikkatyyppiin tai koeala sattuu suon ja kankaan rajaan tai puuston kehitysluokkarajaan, se jaetaan metsikkökuvioiden mukaan kuvioihin. Biologit tarkensivat tarvittaessa inventoinnin ryhmänjohtajien arvioimaa em. koealakuviointia erottamalla tyyppikuviot koealasta tehtyyn peitepiirrokseen.

Tyyppikuviot rajattiin kasvupaikkatyypin perusteella. Niiden avulla erotettiin pienialaiset toista tyyppiä edustavat kuviot, soistuneet painanteet jne. Pienimmän erotettavan tyyppikuvion tuli olla vähintään 5 % (15 m2) kolmen aarin täyskoealan pinta-alasta. Inventoinnissa kenttä- ja pohjakerroslajien peittävyydet arvioitiin neljältä (joissakin tapauksissa kuudelta) kolmen aarin koealalle systemaattisesti sijoitetulta 2 m2 suuruiselta näyteruudulta. Kunkin kasvilajin runsautta arvioitiin projektiopeittävyytenä, eli ilmaversojen ja sekovarsien kattamana prosenttipeittävyytenä näyteruudulla (0,1; 0,2; 0,5; 1, 2, 3, 5, 7, 10…5 %-yksikön välein…90, 93, 95, 97, 98, 99 %, so. asteikkoa on tihennetty ala- ja yläpäästä).

Inventointiryhmien biologit saivat pysyvillä koealoilla suoritettaviin maastotöihin yhtenäisen koulutuksen. Maastokauden aikana eri inventointiryhmät kävivät aika ajoin tekemässä toistensa jo mittaamat koealat uudestaan, jolloin oli mahdollisuus keskusteluin tarkistaa ja korjata mahdollisesti havaittuja puutteita ja virheitä (kasvilajisto, peittävyyden arviointi, kasvupaikkaluokitus). Koealoilta on inventoitu runsaasti puusto- ja kasvupaikkatunnuksia. Osalta koealoja on otettu myös maaperänäytteitä.